|
Valtion omistama Suomen Erillisverkot -konserni on 16.12.2011 tehdyllä yrityskaupalla hankkinut omistukseensa maanalaisten johtojen sijaintitietoja tarjoavan Johtotieto Oy:n koko osakekannan. Myyvinä osapuolina toimivat Sähköenergialiitto ry, Teliasonera Finland Oyj ja Finnet-liitto ry. Varautumis- ja turvallisuusnäkökohtien johdosta sopimuksen ehtoja eikä kauppahintaa julkisteta. Toteutuneella yrityskaupalla ei ole henkilöstövaikutuksia.
”Järjestelyllä haetaan ratkaisua tehostaa kaapelitietojen hallintaa ja vähentää infrastruktuuriin kohdistuvien vikatilanteiden määrää. Yrityskaupan tarkoituksena on saada aikaan laaja yhden toimijan kaapelitietopalvelu, jonka kautta eri tahojen ylläpitämä kaapeleiden sijaintitieto on kootusti saatavilla. Toteutunut kauppa mahdollistaa jatkossa yhteiskunnan kannalta kriittisten toimialojen – tietoliikenne, sähkö ja vesihuolto - maanalaisten rakenteiden nykyistä laajemman tietojen saatavuuden yhteiskunnan infrastruktuurin ja rakentamisen käyttöön”, kuvaa Johtotieto Oy:n hallituksen uusi puheenjohtaja Sami Orakoski. Noin neljännes kaupallisten teleyritysten merkittävistä vikatilanteista johtuu kaivutöissä katkenneista maakaapeleista. Pahimmillaan kaapelikatkot aiheuttavat vakavia häiriöitä yhteiskunnan toiminnassa, sillä toimivilla viestintäyhteyksillä ja sähkönjakelulla on keskeinen rooli mm. viranomaisten toiminnassa, rahaliikenteessä, perushyödykkeiden jakelussa, sairaanhoidossa, liikenteessä, teollisuudessa ja metsätaloudessa. ”Yrityskauppa luo Johtotieto Oy:n toiminnalle jatkuvuutta ja luotettavuutta sekä mahdollistaa toiminnan laajentumiselle hyvät edellytykset. Pitkällä tähtäimellä tämä järjestely vähentää vahinkovaurioita maanalaisissa rakenteissa ja sitä kautta parantaa osaltaan yhteiskunnan toimintavarmuutta”, toteaa Johtotieto Oy:n väistyvä hallituksen puheenjohtaja Jouko Harle. Yhden toimijan mallia kaapelitietojen hallinnassa on esitetty liikenne- ja viestintäministeriön vuonna 2010 valmistuneessa työryhmäraportissa. Talouspoliittinen ministerivaliokunta hyväksyi 13.12.2011 valtion osalta Johtotieto Oy:n yrityskaupan. Samalla se linjasi, että maanalaisten verkostojen haltijat velvoitetaan muuttamaan verkkotietonsa sähköiseen muotoon vuoden 2014 loppuun mennessä. Tällä pyritään siihen, että maanalaisten johtojen reittitiedot saadaan mahdollisimman kattavasti yhden toimijan palvelun piiriin. Lisätietoja: Sami Orakoski, hallituksen puheenjohtaja, Johtotieto Oy, puh. 0207 400 540 Suomen Erillisverkot -konserni lyhyesti: Suomen Erillisverkot -konsernin tehtävänä on turvata yhteiskuntamme elintärkeiden toimintojen johtamista. Pyrimme saavuttamaan erinomaisen asiakastyytyväisyyden sekä edelläkävijyyden toimintavarman tietoliikenteen ja korkealaatuisten palvelujen tarjonnalla. Elämme voimakasta kehitysvaihetta, jossa konsernimme toimintaa laajennetaan. Perinteinen toimintamme on sisältänyt valtakunnallisen viranomaisverkko VIRVEn operoinnin sekä tytäryhtiönä toimivan päätelaite-ja huoltotoiminnan. Vuoden 2011 alusta lähtien olemme lisäksi omistaneet ja operoineet merkittävää osaa Suomen teleliikennettä palvelevista te- letuotantotiloista tytäryhtiömme Leijonaverkot Oy:n ja sen omistamien kiinteistöyhtiöiden kautta. Suomen Erillisverkot -konserni on valtion 100%:sti omistama. www.erillisverkot.fi Johtotieto Oy lyhyesti: Johtotieto Oy on johtojen sijaintitietoihin ja näytönvarauspalveluun erikoistunut yritys, jonka asiantuntemusta hyödyntävät Suomen merkittävät johdonomistajat. Toiminnan perustana on suojella johdonomistajien maanalaisia johtorakenteita tuottamalla ja kehittämällä aktiivisesti valtakunnallista sijaintitietopalvelua. |